Moikka! Nyt kirjoitan ajatuksistani, joita olen miettinyt jo pidemmän aikaa.
Minua ärsyttää ja harmittaa se, että ihmisille tuntuu olevan hankalaa hyväksyä ettei aina voi olla ykkönen marsunäyttelyissä. Vinkuvat kuinka saavat "vain" kuman. Pari vuotta sitten olin aloitteleva marsuharrastaja, olin niin iloinen jos voitin joskus jotain.
Tuntuu myös , että jotkut ihmiset lähtevät näyttelyihin asenteella "tietenkin oon paras" ja kun asiat ei kenenkään niinkuin haluaisi , niin alkaa muiden ihmisten ja eläimen joka ei voittanut syyllistys.
Kerran yksi kasvattaja sanoi minulle :"näyttelyissä on tärkeintä hyvä yhteishenki ja kaverit , ei se , että voittaa". Niin totta!
Myös se , ettei osta iloita toisen puolesta , vaan nyrpistellään naamaa yms, ei ole kivaa.
Itse lähden näyttelyihin asenteella "tärkeintä ei ole voitti vaan tunnelma". Oon vuosien saatossa oppinut, että vaikka tekisi parhaansa voiton eteen . Ei voittaminen ole varmaa. Eri tuomarit arvostavat eri asioita ja sijoittavat marsut sen mukaan. Joka näyttelyn jälkeen mietin, mitä teen ensikerralla paremmin ja olen onnellinen muiden puolesta, jos en itse mitään satu sillä kertaa voittamaan.
Tämä postaus ei koske yhtä ihmistä, vaan enemmänkin yleisesti ajatuksia aiheesta. Tuolla somessa kun välillä lukee juuri näitä, missä omistaja ei voita ja suuttuu.
Kertokaa kommentteihin omia ajatuksia aiheesta!
-Teresa
lauantai 16. syyskuuta 2017
maanantai 4. syyskuuta 2017
Nordic 2017
Moikka! Tänään ajattelin kirjoittaa nordicista! Eli siis olin järjestämässä näyttelyä. Näyttelyö alettiin järjestämään jo tammikuussa, hurjaa miten kauan semmoiseen menee aikaa.
Perjantaina mentiin järjestelemään näyttelypaikkaa, koottiin näyttelyhäkkejä,järjesteltiin marsujen salaattibaaria,joka oli menestys! :)
Perjantaina mentiin järjestelemään näyttelypaikkaa, koottiin näyttelyhäkkejä,järjesteltiin marsujen salaattibaaria,joka oli menestys! :)
Pahoittelut kuvien mustista reunoista! Mutta tuommoinen se salaattibaari oli :), siellä oli vaikka mitä evästä marsuille!
Ninni tuli meille perjantaina yöksi js oli siis koko viikonlopun meillä :), laitettiin sen kas marsuja ja höpötettiin yöhön asti :D
Lauantaina alkoi siis näyttelyt. Ekana oli eläintarkastus,jossa myös itse olin tarkastaja :), sitten alkoi näyttelyt. Snooki sai kuman UML ja 95,5 pet luokasta. Ulpun tuomari oli ulkomaalainen joten hän sai arvostella vain sanallisesti. Ulpukka oli muuten kaikki hyvin ,mutta vasemmassa takajalassa oli kuiva kohta,mietin että peli on menetetty ,että ei tulla pääsen ppm sijoille. Noh sitten la iltana pidettiin ppm pöytä ja Ulpu pääsi sinne! Tulokset jätettiin sunnuntaille,joten arvatkaas nukuinko la-su välisenä yönä,no en! Lauantai iltana oli myös nordic illallinen, ruoka ei ollut kovinkaan kummoista,mutta seura oli mitä parasta! Uskaltauduin juttelemaan muutaman lauseen ruotsiksikkin.
Lauantaina oli myös marsujen juoksukilpailu ja yhdennäköisyyskilpailu,johon Snooki ja Elisan Minx marsu osallistuivat.
Ei sijoituttu tuossa kun Snooki oli niin löllö minxiin verrattuna :D
Sitten koitti sunnuntai. Osallistuin ulpulla pukukilpailuun,ei sijoituttu,oli superhienoja pukuja joillain.
Sitten koitti kauan odotettu palkintojenjako! Ulpu oli junnujen ppm1!!! Alkoi pyörryttään ihan sairaasti kun kuulin sen.
Tässä haen Ulpun palkintoja. Se voitti uniriipu jutun telineellä,ruokaa,ison pokaalin ja ruusukkeen ,sekä tiett ppm kortin ja arvonimen sai myös! Ei tästä edespäin Ulpu on virallisesti NordPCJR-2017 Felicia :D
Snooki sai kuman petistä ja ulkomuodosta. Monet varmaan miettii,missä lola oli. Sillä pisti heinä silmään muutama päivä ennen näyttelyä,joten se jäi kotiin.
Kiitos kaikille mahtavista näyttelyistä,laitan alle vielä muutaman kuvan.
Kiitos kun luit!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Uuteen nousuun?
Moikka! Ihan ekaksi pitää sanoa, että tuntuu tosi oudolta kirjoittaa tänne. Paljon on kerennyt tapahtua 5kk aikana, minä aikana en siis ole...
-
Hei! Pitkästä aikaa ajattelin kirjoittaa tänne ihan oikeaakin asiaa. Nimittäin marsujen yleisimmistä sairauksista. Mutta aloitetaan: Hengit...
-
Moikka! Lola steriloitiin viime vuoden marraskuussa ja multa on toivottu postausta aiheeseen liittyen. Lola sai siis syödä ihan normaalisti...
-
Moikka! Ihan ekaksi pitää sanoa, että tuntuu tosi oudolta kirjoittaa tänne. Paljon on kerennyt tapahtua 5kk aikana, minä aikana en siis ole...