perjantai 18. marraskuuta 2016

Marsujeni sairastelu historiaa

Hei, taas pitkästä aikaa kirjoittelen tänne jotain. Mulla on ollut ihan hirveästi koulu hommia. Nyt kuitenkin ajattelin kirjoittaa marsujeni sairastelu historiasta.
Kuukausi sen jälkeen kun Honey tuli meille alkoi sen alapää vuotamaan verta. Kerkesimme soittaa päivystykseen ja siellä epäiltiin kohtu syöpää. He pyysivät tarvittaessa tulemaan käymään seuraavana päivänä. Pian kyseisen puhelun jälkeen se synnytti poikaset, eli verenvuodolle löytyi luonnollinen selitys.
Tuolloin emme siis käyneet lääkärissä , vaan vain soitimme heille.

Noin vuosi tuon jälkeen alkoi Honey eräänä aamuna pitämään silmäänsä kiinni. Menimme eläinlääkäriin ja siltä löytyi silmätulehdus. Se sai silmätippoja joita piti laittaa muistaakseni viikon ajan.

Noin vuosi , vähän päälle tuon jälkeen Lolan selkään tuli kaksi karvatonta kohtaa jotka olivat noin 1cmx1cm kokoisia. Se ei raaputtanut niitä tai mitään. Veimme sen silti lääkäriin. Sillä ei ollut mitään, saimme silti sille jotain lääkettä. Luultavasti nuo karvattomasta alueet olivat lähtöisin hyttysenpuremista, sillä se oli ollut sinä kesänä paljon ulkona.

Noin vuosi tuon jälkeen lähti Lolan vatsasta karvat. Menimme lääkäriin ja siltä löytyi munasarjakystat. Se sai hormoni piikin
.
Noin kuukausi tuon jälkeen kävimme kontrollissa ja kystia ei enää ollut.

Noin kuukausi tuon jälkeen vatsasta lähti taas karvat ja siltä löytyi taas kystat. Se sai sillonkin hormonipiikin.

Noin 3vk tuon jälkeen kystat ovat taas uusiutuneet ja ens vk to Lolalla on sterilointi, sillä hormonin piikittäminen ei ole terveellistä.
Kerron teille sitten miten leikkaus meni.

-Teresa

2 kommenttia:

  1. Meidän poppoo toivottaa Lolalle onnea leikkaukseen!:)

    VastaaPoista
  2. Lola kiittää, onneksi se on osaavista käsissä :)

    VastaaPoista

Uuteen nousuun?

Moikka! Ihan ekaksi pitää sanoa, että tuntuu tosi oudolta kirjoittaa tänne. Paljon on kerennyt tapahtua  5kk aikana, minä aikana en siis ole...